Kesän toivottaminen tervetulleeksi Hakolan showroomilla

Kuva lainattu Design Wash -blogista.

Kaikki varmasti jo tietävät, miten fiiliksissä olen Hakolan tuotteista ja olen ihastellut jo pitkään Hakolan luovan johtajan Annaleena Hämäläisen kotia Instagramissa. Olinkin siis melkoisen täpinöissä, kun sain Annaleenalta kutsun heidän kotiinsa, joka toimii Hakolan kotishowroomina. Yhdessä Hakolan ja Havin kanssa toivotimme kesän tervetulleeksi viime perjantaina, tarjoiluista vastasi Uotilan leipomo ja Happy Joe.

Tutustuin Hakolan tarinaan jo sohvaostoksia tehdessäni ja suuren vaikutuksen minuun teki perheyrityksen historia ja heidän vuosi sitten tekemänsä muodonmuutos ja brändin uudistus tällaisina haastavina aikoina. Nyt viimeisimpänä he ovat päättäneet hyödyntää nuoria suomalaisia muotoilijoita ja tuloksena syntyi kauniita tuotteita, jotka istuvat erinomaisesti Hakolan konseptiin.

Meiltä löytyy siis entuudestaan Hakolan Cosy sohva, jota olen blogissa ylistänyt jo useampaan otteeseen. Nyt Hakolalta on tulossa uusi sohvamalli, joka oli Annaleenan kotona nähtävillä ja rakastuin siihen palavasti, kääk. Sen lisäksi olen himonnut jo talvesta saakka Woody ruokapöytää, johon ihastuin ensimmäisen kerran No Home Without You -blogissa ja nyt nähdessäni sen livenä, haaveet ruokapöydästä kasvoivat entisestään.

Hakolan ihanat sisustusuutuudet valloittivat myös sydämeni nähdessäni ne livenä Annaleenan kotona erilaisissa käyttötarkoituksissa. Lempi-hyllyn voisin sijoittaa meidän kotona useampaankin paikkaan, samoin Riippu-hyllyn. Lippa-hylly sopisi meidän pieneen tuulikaappiin ja miksei makuuhuoneeseenkin. Myös Round-sohvapöytä oli todella söpön näköinen ja jos joskus sohvapöydän meille vielä hankin, taidan päätyä juuri tuohon.

Harmi, kun en ottanut kameraa mukaan, niin en voi näyttää teille miten upea Annaleenan koti on ja miten upeasti tilaisuus oli laitettu. Onneksi paikalla oli kuitenkin myös muita bloggaajia, joten jos haluatte nähdä millaista paikan päällä oli, löydätte lisää kuvia mm. täältä ja täältä.

Ei huvita


Mitä pidempään on kirjoittamatta tänne, sitä suuremmaksi kynnys kasvaa kirjoittaa ollenkaan. Lupasin kirjoitella meidän Tallinnan kylpyläreissusta, Tukholman reissusta, sisustushankinnoista, tämän kesän terassi- ja pihasuunnitelmista ja vaikka mistä, mutta en saa nyt mistään kiinni. Kameraa en ole jaksanut kaivaa esiin juuri ollenkaan, saati siirtää vanhoja kuvia koneelle käydäkseni niitä läpi. Nyt pitäisi vain ryhdistäytyä, sillä missään nimessä en halua blogin kirjoittamista lopettaa.

Tuntuu, että tämä kirjoitusblokki on sellaista kausiluontoista ja se iskee monelle bloggaajalle samaan aikaan eli mennään samassa syklissä ajatusten kanssa. Olenkin lukenut viime aikoina useammankin blogista vastaavanlaisista tuntemuksista, ettei huvita kirjoittaa. Tällä hetkellä muut sosiaalisen median kanavat vie mennessään ja itse roikun ainakin enemmän Snapchatin puolella. Jopa Instagram-tilini on kuihtunut kasaan, koska snäppäily on vaan niin paljon hauskempaa. Siellä ei tarvitse miettiä jokaista snäppiä, koska ne on voimassa vain sen yhden vuorokauden ajan. Blogikirjoitukset kun taas jäävät tänne hamaan tappiin saakka, tulee tänne tehtyä paljon harkitumpia julkaisuja.

Toivottavasti jaksatte silti pysyä mukana ja jos teillä on jotain toivepostauksia, niin laittakaa mulle ehdotuksia tulemaan, jospa se kirjoitusinto sieltä taas nostaisi päätään. Tässä kuitenkin kuvia kuluneilta viikoilta, ollaan nautittu paljon auringosta pyöräillen ja ihan vaan omalla pihalla. :)




























Pikaiset kuulumiset


Apua, tulipa pidettyä pieni blogitauko ja paljon kerrottavaa olisi. Viime viikko oli niin vauhdikas etten yksinkertaisesti vain ehtinyt avata blogia enkä jaksanut asiaa hirveästi stressatakaan. Tuli otettua varsinainen irtiotto arjesta.

Kaikki alkoi Ruotsin reissusta, josta aion vielä kirjoitella ihan oman postauksen. Rauhallinen reissu tyttöjen kesken päättyikin megabiletykseen takastulomatkalla ja valehtelematta se teki todella hyvää. Ennen äidiksi tulemista olin aika vauhdikas tapaus ja äitiys on rauhottanut itseäni niin paljon, että välillä täytyy ihan pysähtyä katsomaan peilistä, onko siellä se sama tyttö vielä tallella.

Ruotsin reissun jälkeen ehdin hengähtää vain muutamaksi päiväksi, sillä keskiviikkona oli tiedossa jo työpaikan kesäjuhlat. Alkuperäinen suunnitelma ilmaantua paikalle autolla kuopattiin ja löysin itseni vielä jatkoilta kapakasta.

Vain torstain pyhäpäivän verran ehdin toipua, kun taas oli jo lähdettävä kohti seuraavia koitoksia. Nimittäin hyvän ystäväni, jonka olen tuntenut tokalta luokalta lähtien, 30-vuotis synttäriristeilylle. Vielä perjantaiaamuna emmin koko risteilyä, mutta niin vain sitä bailattiin taas aamuyön pikkutunneille saakka. Lauantaina meno jatkui viihteen puolella, uhkasin jopa lähteä mieheni ystävien kanssa keskustaan baariin, mutta lopulta väsymys vei voiton ja taltutti tämän mamman.

Nyt on lopultakin juhlat juhlittu ja on aika rauhoittua takaisin normaaliin arkeen. Tämä vuosi tulee kyllä olemaan vielä vilkas, nimittäin kolmekymppisiä on tiedossa tasaiseen tahtiin, olenhan vuosimallia 86.

Jos meidän arki kiinnostaa enemmänkin, niin löydyn myös Snapchatista nimimerkillä Nina.msr eli sinne kannattaa liittyä seurailemaan, jos blogissa meno on hiljaista. :) Myös Instagramissa päivitystä tapahtuu silloin kun blogissa ei, joten suosittelen seurailemaan sielläkin @montasyytarakastaa.

Pelkoa ja ikävää Tukholmassa


Tämän kuvien söpöliinin jouduin tänään aamulla hyvästelemään melkein neljäksi päiväksi, kun lähden suoraan töistä kohti Olympiaterminaalia. Vitsit, ette arvaakaan miten ristiriitaisin fiiliksin matkaan ystäväni kanssa Ruotsiin Adelen keikalle. Ystäväni Kaisa sai mieheltään synttärilahjaksi joulukuussa itselleen ja kolmelle ystävälleen keikkaliput Adelen Tukholman konserttiin sekä laivamatkat ja minä onnekkaana pääsin viemään yhden paikan. Reissua on kuitenkin varjostanut talven ja kevään aikana pahentunut paniikkihäiriöni ja olen pelonsekaisissa tunnelmissa matkaa odottanut.

Kuulostaa varmasti hullulta, että pelkään tätä reissua, jossa saan siis viettää reilut kolme vuorokautta ystäväni kanssa, shoppailla Tuhkolmassa, yöpyä hotellissa ja nähdä Adelen livenä. Takana on tänään tasan kuukausi paniikkilääkkeiden syömistä ja paniikki- ja ahdistuskohtaukset ovat alkaneet helpottamaan, illat ja nukkumaanmeno tuntuu tällä hetkellä luovan eniten ahdistusta. Toki olen tämän neljän viikon aikana välttänyt tilanteita, joissa paniikkikohtauksia esiintyy, olinhan kaksi viikkoa sairaslomallakin, mutta silloin kun niitä on tullut, on ne pysynyt jokseenkin hallinnassa eikä normaalia pakokauhua ole päässyt tulemaan.

Olin jo ehtinyt alkaa suhtautumaan tähän reissuun positiivisesti ja odotin jokseenkin innolla reissuamme, kunnes toissapäivänä luin uutisen Tukholmaa uhkaavasta terroristiuhasta. Voitte varmaan arvata millaiset tunteet moinen uutinen herätti, karvat nousi pystyyn ja loin jo kamalia mielikuvia päässäni. Mikäs sen parempi iskukohde kun tupaten täynnä oleva Tele2 Arena. No eilen luin jo päivitetyn uutisen, jossa mainittiin uhkan koskevan euroviisujen finaalia. Ei siinä että se olisi yhtään sen parempi, mutta kenties pystyn loppureissuksi rentoutua ja nauttimaan konsertista.

Onkos siellä muita Adelen konserttiin matkaavia?

Elis sai synttärilahjaksi lähes koko vaatekerraston Minionit teemaisia kuteita, on kengät, sukat, kalsarit, t-paita, takki ja lippis. Ja nehän piti sunnuntaina saada heti päälle pyöräilyretkelle. :)





Juhlatarjoilut


Viime perjantai meni töiden jälkeen keittiössä ja jalat kiitti kyllä illalla sänkyyn rojahtaessa, kun takana oli monen tunnin leivontasessiot seisten laattalattialla. Lisähaastetta hommaan toi siskon lapset, jotka tulivat meille illaksi hoitoon. Ensimmäiset 1,5 tuntia meni selvitellessä lasten riitoja, sitten ruokkiessa ja lopulta sain rauhassa leipoa synttäritarjoiluja 40 (huh huh) vieraalle.

Joka juhlan vakiotarjoiltavaksi noussut lohivoileipäkakku valmistui jo rutiinista, olin vain unohtanut ostaa muutamat raaka-aineet ja tein ensin täytteen valmiiksi jääkaappiin odottelemaan lopullista kasaamista.

Viime hetkillä päätin väsätä toiseksi suolaiseksi tarjottavaksi kinkkupiirakan, joka sekin seisoi kun olin unohtanut ostaa kinkun. Siinä sitten kolmen lapsen kanssa oli turha toivo lähteä kauppaan ostamaan puuttuvia raaka-aineita ja jouduin odottelemaan että äitini pääsi apuun.

Äitiäni odotellessa pystyin sentään valmistamaan Kinuskikissan uutuusreseptillä Missisippi Caramel Cake kakun, jossa pohja tuo mieleen chocolate chip cookiesit, sen päälle minivaahtokarkkeja, jonka kruunaa mokkakinuski. Tuo kakku oli niin herkullista, että sanat ei edes riitä sitä kertomaan. Huh!

Itse synttärikakku tuli tänä vuonna ammattilaiselta ja siinä mentiin minionit teemalla, jossa yhdistyi myös jääkiekko ja lempijoukkue HIFK. Kakku oli hieno, mutta odotukset olivat liian korkealla ja aavistuksen koin pettymystä nähdessäni kakun, jonka olisin pystynyt itsekin tekemään. Noh, kuten aikaisemmin mainitsin, stressitaso säilyi tällä jaottelulla matalammalla, kun vastuuta oli jaettu.

Muita tarjoiluja olivat vielä juhlapäivänä kaupasta haetut karkit, keksit, sipsit, suolatikut, popcornit ja cocktailpiirakat. Näillä tarjoiluilla selvittiin lopulta yli kuudeksi tunniksi venyneestä vieraiden kestitsemisestä ja jääkaappiin jäi vain jämät, jotka nekin on jo lusikoitu pois härnäämästä. ;)